Hei taas..

Nyt on jonkin verran tapahtunut, siitä kun viimeksi kirjoitin ja kaikkea en nyt valitettavasti kerrokkaan.

Joka tapauksessa aloitetaan vaikka viime viikon tiistaista,  27.3.  Olin Allun kanssa maneesissa, tarkoituksena saaa se liikkumaan (yllätys) mutta Allu ylläti ja alkoi toimia hyvinkin nopeasti ja ensimmäisen laukan jälkeen jouduin ensimmäist kertaa pitkiin aikoihin, käyttämään ääntä: ptruu.  Maneesissa oli ainakin kolme ratsukkoa meidän lisäksi ja kaikki tekivät omaa juttuaan. Allu oli tosi hyvä ja kuulin kehuja muiltakin, tyyliin "Nythän se menee hyvin " jne.   Oli aivan mahtava fiilis kun ei tarvinnut potkia, vaan pystyi pienillä avuilla vaihtelemaan askellajia ja suuntaa. Se varmasti myös näkyi, koska suu oli niin leveässä hymyssä! Käytiin tiellä loppukäynnit ja sitten heppa nopeasti pois, sillä..

..lähdettiin samantien toiselle tallille koeratsastamaan Heta ponia. Puolisen tuntia Hetalla ratsastelin ja päätöshän oli että kyllä sen pari-kolme kertaa viikossa voin Hetalla ratsastaa, marikan ohjauksessa.

Mutta miksi tämmöinen, eikös mulla ole se Allu? Ei... Pinjan kanssa sovittiin että käyn maaliskuun loppuun Allua ratsastamassa ja siteen sopimus on ohi. Syy.. no ei vaan tuntunut enää hyvältä jatkaa, ei sen takia että mentiin melkein kuukausi alamäkeä vaan sen takia että Allu ei vaan ollut se oikea hevonen. Tykkään hepasta tosi paljon ja mielelläni olisin sen ratsastusta jatkanut, mutta tarvitsen hevosen joka kunnioittaa minua ja Alluhan ei sitä tee. Nyt katsotaan miten Hetan kanssa sujuu, jos vaikka kesällä pääsisi kisaamaan.

Torstaina oli sitten viimeinen ratsastus kerta Allulla ja Lindan kanssa oltiin sovittu maasto. Ei päästy edes Arontielle asti kun takaa rymisteli tukkirekka, tyhjänä! Linda ehdotti että ravattaisiin Arontielle, mutta kun se rekka oli jo niin lähellä,että ei oltaisiin keritty, ja sit paitsi rekka voisi myös kääntyä sinne. Ahtaalla tiellä ei päästäisi ohi kun molemmin puolin oja. No mutta siinähän on 'tie' pellolle.. lets go sinne... Kun rekka tuli kohdalle, hitaasti, Allu pomppi kauemmas siitä, mutta ei lähtenyt laukkaamaan kotia joka vielä näkyi. Unskikin pysyi lähes paikallaan. Juuri kun ehtdittiin huokaista niin nähtiin kun tää rekka ja Ischia oli vastakkain sillä samaisella tiellä, hiukan edempänä vain. No nyt jännitettiin kaverin puolesta. Kun Ischia ei ohi halunnut mennä, niin rekka sammutettiin ja lopulta Ischia pääsi toiselle pellolle ja oli hyvinkin kaukana kun rekka sitten käynnistyi. Oltiin aika varmoja että kun rekka käynnistyy (kovaäänisesti) ja lähte rymistellen liikkelle, nii n meidän hevoset lähtee.. Olivat kuin suolapatsaat seisoneet korvat höröllä tuota pelottavaa otusta kohti ja kun rekka käynnistyi, se käynnistyi hiljaa ja lähti hyvinkin hiljaa madellen eteen päin. Ja kääntyi Arontielle. Hienoa, mitäs nyt tehdään jos lähdetään sinne seikkalaimaan törmätään uudestaan tuohon hirvitykseen. Se idea ei houkuttanut kumpaakaan meistä. Päätetiin siis kävell Ischian kanssa tallille. Oli ihan pakko halata Allua, kun ei ollut sen kummemmin tyhmäillyt vaan suht. hyvin kuunnellut minua. Me päätettiin sitten Lindan kanssa mennä pelolle, kun ei maneesinkaan jaksaisi lähteä.
Kerran päästiin kasikko läpi, mutta kun aloin vaatia ravia niin sitten tuli stoppi. Päästiin toiseen päätyyn kun Allu sitten pysähtyi korvat höröllä katsomaan jotakin. Varmaan melkein 10 minuuttia siin seisoi, ilmekkään ei värähtänyt vaikka kuinka potkin. Lopulta päätin että käännytään takaisin, jos siten liikuttaisiin. Ohitettiin Unski ja sit läks! Allu veti aivan järkyttävää pukkilaukkaa, multa lähti jalustimet ja ohjatkin (sekä gramaanit) oli aika pitkät, kun sillälailla yllättäen kiskaisi. Niimpä sitten hyvällä tasapainolla istuin kyydissä mukana Yrittäen ohjista kiskoa. Oltiin jo yli puolenvälin peltoa ja hiihtoratsastusta varten ollut hyppyri 'osui tiellemme' ja Alluhan siitä hyppäsi, heitti vähän vasemalle joten tasapainoni horjahti niin että lensin selälleni lumeen, kun Allu jatkoi matkaa takapäätä viskoen. Laukkasi tallin ovelle ja kun ei siit päässyt sisälle, laukkasi tarhoille.
 Sieltä sain sen kiinni. Oli kyllä niin ylvästä poikaa, pää ja häntä pystyssä korahteli. Kävelin Allua kohti ja kyllä mielessä kävi että nyt kun se juoksee yli.. mutta mitä sitten. Ei juossut yli ja sain kiinni. Linda tavattiin siinä tallin edessä. Ihmettelivät miten pysyin kyydissä, oli kuulemma ollut aivan järkyttävää rodeota. Vasta myöhemmin tajusin että mä oikeesti pysyin aika pitkään selässä! Ja syyhän on tämä vikellys<3  tasapaino parantunut hurjasti näiden kolmen (ja puolen) vuoden aikana + viime syksynä tuli eräällä nimeltämainitsemattomalla possulla mentyä vähän tota liikuvaa rodeota ( en ymmärrä miten sillä massalla pystyi laukkamaan noin kovaa ja samaan aikaan vielä pukittaa).
Mentiin ton jälkeen maneesiin juoksuttamaan, ei ongelmaa. Ja nousin selkäänkin, ei ongelmaa. Liikkui oikein hyvin.

Tässä viel video jonka tein:

Musiikki oli jotenkin itsestään selvyys.. en tiiä mikä sai mut heti tarttumaan siihen. Mut toi toka video pätkä, maneesista, oli silloin kun Allu oli sen yhen kerran noin über hyvä<3   Kyllähän sitä vähän ikävä on ja harmittaa, kun on kumminkin hyvä hevonen, mutta ei vaan mulle. Ja niin kuin videossa: toivon kaikkea hyvää Allulle ja Aadalla :)

Bye, Verkku