101. Koeviikkoa ja retkeilyä

Joo o taas kotona <3 Tällä kertaa jopa lauantaihin asti. Se ois nyt lukiojakso ja koeviikko takana, seuraavan kerran sitten elokuussa Forssan yhteislyseoon! Eli hyvästit Loimaan lukiolle. Vaikka lukiojakso nyt loppuikin ja muut pääsee kesälomille, mulla jatkuu vielä pari viikkoa koulu. Eli ollaan kisaviikolla ja derbyissä töissä ja vasta niiden jälkeen päästään lomille. Ja meillähän on vähän lyhyempi kesäloma kuin lukiolaisilla ja peruskoululaisilla ja vissiin muissa amiksissakin on pidempi loma kuin meillä, eli meil on vaan 5 viikkoa ja onneksi ne on putkeen tänä vuonna. Heinäkuussa sitten takaisin kouluun eli kolmeksi viikoksi talliin.

Mitäs sitten mun koeviikkoon kuului? Viime viikon maanantai oli muuten normaali koulupäivä, mutta terveystiedon koe oli silloin. Tiistaina enkun koe, ke ja to vapaata ja perjantaina matikan koe. Tän viikon maanantaina oli äidinkielen informatiivinen puhe ja siinä se tajuttoman rankka koeviikko olikin. Terveystiedosta sain 6- ja muiden aineiden numeroita ei ole vielä tullut. Jos matikasta pääsen läpi niin ihme on tapahtunut.. Kylhän mää kaikki kuus annettua tehtävää tein ja sain jopa jotakin vastauksia niihin mutta että onko ne oikein? Tuskin. Enkun koe meni ihan jees. Ja äikän puhekkin meni ihan hyvin, tosin kädet alko puolessa välissä tärisee sillä tavalla ettei meinannu paperit pysyä kädessä ja sekosin riveissä ihan kokonaan. Tai no hypin pari kertaa muutenki niitä rivejä miten sattuu.

Mulla on aika hauska että kun kirjoitan tekstiä koneella, en huomaa välttämättä ollenkaan joitakin kirjoitusvirheitä, vaikka oikoluen tekstin. Mutta sitten kun luen sen esim. seuraavana päivänä saatan löytää sieltä aivan törkeästi virheitä joita en ole aikaisemmin huomannut. Jossakin ryhmätehtävässä heijastettiin muistiinpanot isolle screenille ja sit siitä vähän niiku luettiin, noh kun oli mun kirjotettu osuus ni huomasin että siinähän on kirjoitusvirheitä enenmän ku laki sallii! Ja olin sen kuiteki luullut oikolukeneeni.. Vasta isolla screenillä näin virheet.

Mutta juu kun ke ja to oli vapaata niin ti ja ke iltoina käytiin vähän seikkailemassa "ypäjä tutuksi" retkellä.

Laavulta

Loimijoki

 Eli juu lähettiin opistolta kävelee vailla päämäärää. Mentiin kylän poikki kävelysillan alle istuskelemaan. Sieltä matka jatkui sillan yli laavulle. Sitten seikkailtiin metsäreittiä pitkin kurjenmäkeen. Siitä sit kurjensillan alle. Ja sit päätettiin lähteä taas autiotalolle. Viimeksi ei löydetty mitään kovin mielenkiintoista, mutta nyt etsittiin eri paikasta ja löydettiin vanhoja valokuvia ja kirjeitä. Ja totta kai täytyi kavereita säikytellä! Mua ei edelleenkään pelottanut siinä talossa mikään ja kun anette ja emma kysy voinko raottaa yhtä verhoa takan eestä ku he ei uskalla, mikäs siinä repäisin verhon sivuun ja sitä ennen vielä sanoin jos sieltä vaikka löytyis ruumis :D No ei tietenkää löytyny. Otettiin kirjeet mukaan, pojat oli kadonnu johonki sillä välin kun yhtä huonetta tutkittiin joten mut pistettiin kävelemään ekana että sitten mun kimppuun hyökätään. Heh poijat oli laittanu etuoven ulko puolelta harjanvarrella kiinni ja sit ne säikäytti loppupään porukan, eli ei mua kun mää olin ovella. Jumankauta tytöt huus!! Ja mää en ees säikähtäny niitä, ei vissii oo enää itsesuojelu vaistoa kun en  säikäyttämällä säikähä?

Lueskeltiin sit niitä kirjeitä ja oivoi! Ne oli joltain mieheltä tälle talossa asuneelle naiselle. Ja sit yks kirje.. Mies tunnusti rakkauttaan. Niin herkkää ja kaunista tekstiä ja niiiin romanttista. Miksei nykyajan miehet kirjoita noin ällöromanttisia kirjeitä? Mun mielestä se ainaki ois kivaa. Tosi moni kirje oli aloitettu sanoin "my darling", mutta kirjoitettu kuitenkin muuten suomeksi. Mutta se rakakuden tunnustus!! Siinä oli sitä jotain, en muista tarkoin mitä siinä sanottiin mutta oli se kyllä kaunista ja niin hyvä käsialakin miehellä.

Ja sitten viikonloppuun eli tottakai uskollisina leijona faneina piti molemmat suomipelit kattoa. Mentiin kaverin luo kun sillä on vähän isompi screeni ku meijän tv. Sielä me sit molemmat illat oltiin ja kaamee meteli! Varmasti naapuritkin kuuli mikä pelissä on tilanne.

Eilen tulin jo päivällä kotio. Pitää kattella mitä tässä nyt vapaapäiville keksii. Ja tosiaan varmaankin lauantai illaks takasi ypäjälle.

100. Perhe on pahin

Sadannes postaus.. Vähän ajatuksia omasta perheestä ja minkälaiset välit meillä on ja on ollut.



Vietin lauantain pelkästään perheen kanssa ja aloin miettimään kuinka tärkeä ja rakas oma perhe onkaan. Niinku varmasti jokaisella yläaste ikäisellä, mullakin oli se vaihe kun porukat oli rasittavinta maailmassa. Ollaan ypäjällä tyttöjen kanssa puhuttu jonkun verran siitä, kuinka esikoiset joutuvat kärsimään koska vanhemmat harjoittelevat esikoisen kanssa vanhemmuutta. Sitten nuoremmille voidaan olla lepsumpia kun on vanhimman lapsen kanssa kaikki maholliset "virheet" tehty. Ja opittu minkä verran voidaan lapselle ja nuorelle antaa vapauksia. Esikoisen tehtävä on kouluttaa omia vanhempiaan.

Mulla oli viime kesänä 9 tai 10 illalla kotiintulo aika, kiukutti kun kaverit jäi vielä ulos ku ite lähin kotio. Tiedän ja tiesin jo silloin että se on vaan sitä rakkautta, porukat ei halua että pikku-tytölle ei käy mitään pahaa. Esimerkiks tän takia en tullut porukoiden kanssa toimeen. Oikeastaan mulla alkoi jo ala-asteella se vaihe, koska kouluun en halunnut erinäisistä syistä mennä ja iltaisin halusin vaan tallille. No riitaahaan se tuotti ja patosin todella paljon asioita sisälleni, porukat ei vieläkään tiedä kaikkea mitä koulussa on tapahtunut.

Luulin että yläasteelle meno parantais mun elämää, niinhän se tekikin, mutta juuri ennen seiska luokan alkua jouduin osalliseksi onnettomuuteen, jonka takia seuraava vuosi meni ihan kokonaan pilalle. En nukkunut kunnolla enkä suostunut syömään unilääkkeitä, koska pelkäsin painajaisia. Kasilla ja ysillä tuli sit taas ne muut "ongelmat" kun oli vaan pakko vanhempia vastaan kapinoida.

Nyt vihdoinkin tulen melkeimpä täydellisesti toimeen perheen kanssa. Mun elämän paras päätös oli hakea ypäjälle ja onnenpotku kun vielä pääsin tänne! Oon yleensä kaksi viikkoa kerrallaan putkeen Ypäjällä ja sit viikonloppu kotona. Joskus soitellaan porukoiden kanssa useemmankin kerran viikossa ja joskus vaan yhen kerran kahen viikon aikana sen verran et kuulumiset vaihetaan ja kerron mikä päivä ja monelta tuun kotia. Rakastan viikonloppuna kun joko lauantai tai sunnuntai aamuna istun äitin kans aamukahvilla kahestaan, ne on niitä onnellisia aamuja. Iskän kanssa taas tykkän puuhailla jotakin, esimerkiksi yhtenä lauantaina lähdin kaverilta aikaisemmin että pääsisin iskän ja veljen mukaan mökille.

Mun välit perheeseen on viimeks ollu näin hyvät kuus vuotta sitten ja tää on ihan mahtavaa! Kotia on kiva tulla ja kestän äitin raivostuttavaa seuraa huomattavasti paremmin kuin ennen <3 Tänään puhuin ensin äitin kanssa puhelimessa mun tulevasta matikan kokeesta, äiti sanoi että mun pitää nyt vähän muuttaa asennetta niin se koe menee hyvin ja raivosin sille, että en mä niitä asioita siltikään ymmärrä vaikka ajattelisin "mä oon paras mä osaan nää ja pääsen läpi" ,ei kaikki ole asenteesta kiinni kun ei niitä ihmeitä silleen tehdä.
Noh sitten puhuin iskän kanssa samasta aiheesta enkä menettäny hermoja, iskällä on jotenki rauhottava vaikutus muhun tai jotakin..Iskän kannustuksen voimin meen hyvillä mielin kokeeseen, etenkin nyt kun oon varottanut että ei päätä huimaavaa numeroa tule. Iskä on mulle sen verran etäinen ollu aina et en halua sanoa iskälle ikinä pahasti tai riidellä sen kanssa. Äitille voin ihan huoletta huutaa ja raivota. Hassua.

Uskon, että meidän välit paranee vielä tästäkin. En välttämättä joudu enää niiden kanssa saman katon alle muuttamaan, ainakaan pitkäksi aikaa, ja jo se tieto helpottaa.

Tää on oikeastaan ollut tosi toimiva ratkaisu, mä itsenäistyn ja käyn tietynlaista elämänkoulua täällä, niin ei oo niin iso pommi muuttaa omilleen sitten tulevaisuudessa. Asuntola elämä vaatii aikamoista tasapainottelua kun täällä asuu seitsemän muun samanikäisen tytön kanssa. Meillä on yllätävän hyvä henki omassa kämpässä ja vaan pari rajumpaa sanaharkkaa ollut vuoden sisällä. Kummasti ennen joulua puhdisti ilmapiiriä kun täällä kaksi henkilöä huusi naamat punasena toisilleen ja sit oltiin kaks viikkoa joululomalla ja loman jälkeen kun pöly laskeutui niin ei oo isompaa riitaa tullut.

Oikeastaan ootan jo sitä hetkeä kun pääsen ihan omaan kämppään ja saan tehä kaiken just niinku ite haluan. Että sitä ootellessa!

Semmoista pohdintaa tänään. Seuraavaksi alan kehittelemään postausta mitä kaikkea muuta tässä elämässä taas tapahtuu.

99. Don't be sad because of people, they will all die

Oi tsiisus. Kirjoitin juuri äikän prosessikirjoitelman aiheesta "Kauhu kiehtoo". Eli miksi kauhu kiehtoo ihmisiä? Juu ei siinä kirjoittamisessa ei ollut ongelmaa ja helposti sain yli 500 sanaa, mutta mitäs mää sinne kirjotin? Aluksi selitin vähän kauhuelokuvista ja -kirjallisuudesta mut sit sen esseen lopussa käsittelin jo miten ihmisestä tulee sarjamurhaaja. Ai mitenniin oon kiinnostunu sosiopaateista, psykopaateista, sadisteista ja kaikesta muusta mikä aiheeseen ja sarjamurhaajiin liittyy.

Onneks tää viikko on mennyt nopeasti, vielä yks täys viikko lukiota ja sit koeviikko! Ja koska nössötutkinto mulla on kolme koetta koeviikolla, oho. Täytyy suuri ihme tapahtua jos matikasta läpi pääsen. Voi jumalauta! Ketään ei tajua yhtään mitään koko kirjasta eikä opettajasta. Tukiopetusta pyydetiin opiston päästä ja toivottavasti lähiaikoina saadaan jotakin apua, muuten ollaan kyllä ihan pulassa ton matikan kanssa.

Oikeastaan tällä hetkellä tuntuu että oon muutenkin hukassa mun elämän kanssa. Oon jo pidempään tässä miettinyt että mitä mää mun elämällä nyt oikeen meinaan. Oon unelmakoulussa josta ei tosin unelma-ammattiin valmistuta, koska eihän tää hevosala vaan ole kannattava. Kohta on eka vuos takana, kaks ja puol jäljellä. En oo ikinä suunnitellu elämääni kovin pitkälle ja aina oon eläny kuukausi, viikko ja päivä kerrallaan, meiningillä "kattellaa sitä sitten". Mut nyt ku tässä toi hhpk11 valmistu ja ne lähti kaikki omille teilleen, minne ikinä, niin aloin miettimään että mitä mää teen sitte ku valmistun? Ei mulla oikeestaan ole vieläkään mitään suunnitelmia tulevaisuudelle. Tavoitteena päästä kouluista läpi hyvillä arvosanoila ja KATTELLAAN SITÄ SITTEN. Tiedän ettei tolla asenteella pääse pitkälle mut tarviiko mun vielä stressata tulevasta?

Lapsilta kysytään jo pienenä, että mitä niistä tulee isona. En muista että mulla olisi ikinä ollut mitään palavaa intohimoa jotakin ammattia kohtaan, kai mää joskus vastasin jonkun ammatin, mutta jo ala-asteella vastasin aika usein "emmä tiiä" enkä tosissaan tiennyt. Ysillä kun piti päättää mihin kouluun hakea aloin ensimmäistä kertaa miettimään vakavissani mitä elämältäni haluan. Ja silti laitoin yhteishakuun vaan sillä perusteella että "no emmä tiiä, tää ny on ainut ala mikä kiinnostaa, kattellaa si ton koulun jälkee mitä elämälläni teen".  Hyvin hoidettu taas niin.. Kai mää täs kolmessa ja puolessa vuodessa aikuistun sen verran, että keksin jonku (väliaikasen) ratkasun elämälleni.

 

Tossa just yks viikonloppu istuin kotona aamupalalla äitin kanssa ja juteltiin vaa niitä näitä. Sit äiti on vaa sillee "miten susta on kasvanu jo noin iso?" sit naureskelin vaa että kylhä tässä alkaa 17 vuotta mittarissa olemaa, en mä enää mikää pikkulapsi ole. Mut ei äiti tarkottanukkaan sitä vaan: "eiku mä tarkotin että milloin susta on noin aikuinen tullu?" Siinä vaiheessa häkellyin vähän, oonks mä oikeesti aikuistunu niin paljon tässä ku melkein vuoden pois kotoa asunu? Mähä oon oikeesti viel ihan kakara, enkä lähelläkään aikuisikää! Senkin tässä viime vuosien aikana tajunnut että ei silloin 18 vuotiaana todellakaan oo aikuinen, se on vaan ikä kun saat ajokortin ja laillisesti alkoholia ja tupakkaa ostaa, ei muuta. Voi niitä lapsiparkoja jotka kovasti haluisivat olla aikuisempia kuin nyt ovat. Jos saisin päättää niin kyllä haluisin olla vielä vaahtosammuttimen kokoinen, ei ollut huolta mistään ja sai elää rentoa elämää. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin se lapsuuskin.

Eiköhän tässä nyt taas ollut tämän päivän kirjoitus urakat.. Huhhuh ei pitäis tehä tommosia äikän esseitä ku alkaa vaan miettimään kaikenlaista ja sit sitä tekstiä tulee. Nyt kiitos ja hei mää meen ettimään kirjan aiheesta "valhe" jotta saisin seuraavan äikän tehtävän tehtyä!

98. My heart will over rule my mind

Ohhoh johan tässä on kuukausi kulunut edellisestä postauksesta.. Noh pistetään sen piikkiin ettei kone oo oikein toiminut.

Lukiossa nyt sen kolmisen viikkoa ollut (kai en oo varma) ja nyt sitten kotona käymäsä. Eipä oo oikein mitään kummoista kerrottavaa.. Olin pääsiäisen ja viime vknlp ypäjällä. Pitkänä perjantaian töissä ja viime vknlp töissä, opiston 5. tallilla, eli palkallista paskanlappausta.

Vappuaattoa vietettiin omalla porukalla ypiksellä, kiitos illasta kaverit <3 Ja torstaina sitten bussilla kohti lahtea. To ilta vierähti mummulassa vanhuksia moikkaamassa ja tänään sit suuntasin aadalle pariksi tunniksi. Huhhuh kaks kertaa oon mopoauton kyyis ollu ja aina sanon että uuestaan en suostu moiseen.. Noh tänään tulikin sitten ite hypättyä ratin taakse. Täytyy todeta että traktorin ajaminen on huomattavasti helpompaa, ja siinä on sentään vaihteet! Ja se traktorin kauhan käyttöki samaan aikaan kun ajaa sitä etiä päi, on helpompaa ku mopoauton ratin kääntäminen risteyksessä..

Jonkun verran on taas puhelimessa kuvia että jaettakoon niitäkin nyt teille:

Ypäjälle takasi lähössä kaks-kolme viikkoa sitten

Olihan siinä muutama kesäinen päivä..

Jep.. kesä :3

Lauantai aamuna 5.55 tallille menossa

Tarhojen siivousta ^^

Potteriaki kahteltii yks ilta

Meikkis teki vähä croisantteja

Ja kotio tulossa vappuna

Ratti jota puristin rystyset valkoisena :D

Äitee teki bruschettaa iltapalaks :3

Ai kamala ny kun vähän koitin oikolukea tota tekstiä ni totesin että mää (taas :D) kirjotanki nykyää jotai murretta.. Kauhee ku tuol ypäjäl tarttuu noi murteet. Tällä hetkellä puhun turun ja huittisten murretta sekasin.. Ja mitä ikinä ypäjällä puhutaankaan niin sitäkin. Ennen oli niin outoa että joku sano "kattellaa ehtoolla" eli "kattellaan illalla" mut taisin tänäänki ite sanoa sillee jollekki :'D