Vietin lauantain pelkästään perheen kanssa ja aloin miettimään kuinka tärkeä ja rakas oma perhe onkaan. Niinku varmasti jokaisella yläaste ikäisellä, mullakin oli se vaihe kun porukat oli rasittavinta maailmassa. Ollaan ypäjällä tyttöjen kanssa puhuttu jonkun verran siitä, kuinka esikoiset joutuvat kärsimään koska vanhemmat harjoittelevat esikoisen kanssa vanhemmuutta. Sitten nuoremmille voidaan olla lepsumpia kun on vanhimman lapsen kanssa kaikki maholliset "virheet" tehty. Ja opittu minkä verran voidaan lapselle ja nuorelle antaa vapauksia. Esikoisen tehtävä on kouluttaa omia vanhempiaan.
Mulla oli viime kesänä 9 tai 10 illalla kotiintulo aika, kiukutti kun kaverit jäi vielä ulos ku ite lähin kotio. Tiedän ja tiesin jo silloin että se on vaan sitä rakkautta, porukat ei halua että pikku-tytölle ei käy mitään pahaa. Esimerkiks tän takia en tullut porukoiden kanssa toimeen. Oikeastaan mulla alkoi jo ala-asteella se vaihe, koska kouluun en halunnut erinäisistä syistä mennä ja iltaisin halusin vaan tallille. No riitaahaan se tuotti ja patosin todella paljon asioita sisälleni, porukat ei vieläkään tiedä kaikkea mitä koulussa on tapahtunut.
Luulin että yläasteelle meno parantais mun elämää, niinhän se tekikin, mutta juuri ennen seiska luokan alkua jouduin osalliseksi onnettomuuteen, jonka takia seuraava vuosi meni ihan kokonaan pilalle. En nukkunut kunnolla enkä suostunut syömään unilääkkeitä, koska pelkäsin painajaisia. Kasilla ja ysillä tuli sit taas ne muut "ongelmat" kun oli vaan pakko vanhempia vastaan kapinoida.
Nyt vihdoinkin tulen melkeimpä täydellisesti toimeen perheen kanssa. Mun elämän paras päätös oli hakea ypäjälle ja onnenpotku kun vielä pääsin tänne! Oon yleensä kaksi viikkoa kerrallaan putkeen Ypäjällä ja sit viikonloppu kotona. Joskus soitellaan porukoiden kanssa useemmankin kerran viikossa ja joskus vaan yhen kerran kahen viikon aikana sen verran et kuulumiset vaihetaan ja kerron mikä päivä ja monelta tuun kotia. Rakastan viikonloppuna kun joko lauantai tai sunnuntai aamuna istun äitin kans aamukahvilla kahestaan, ne on niitä onnellisia aamuja. Iskän kanssa taas tykkän puuhailla jotakin, esimerkiksi yhtenä lauantaina lähdin kaverilta aikaisemmin että pääsisin iskän ja veljen mukaan mökille.
Mun välit perheeseen on viimeks ollu näin hyvät kuus vuotta sitten ja tää on ihan mahtavaa! Kotia on kiva tulla ja kestän äitin raivostuttavaa seuraa huomattavasti paremmin kuin ennen <3 Tänään puhuin ensin äitin kanssa puhelimessa mun tulevasta matikan kokeesta, äiti sanoi että mun pitää nyt vähän muuttaa asennetta niin se koe menee hyvin ja raivosin sille, että en mä niitä asioita siltikään ymmärrä vaikka ajattelisin "mä oon paras mä osaan nää ja pääsen läpi" ,ei kaikki ole asenteesta kiinni kun ei niitä ihmeitä silleen tehdä.
Noh sitten puhuin iskän kanssa samasta aiheesta enkä menettäny hermoja, iskällä on jotenki rauhottava vaikutus muhun tai jotakin..Iskän kannustuksen voimin meen hyvillä mielin kokeeseen, etenkin nyt kun oon varottanut että ei päätä huimaavaa numeroa tule. Iskä on mulle sen verran etäinen ollu aina et en halua sanoa iskälle ikinä pahasti tai riidellä sen kanssa. Äitille voin ihan huoletta huutaa ja raivota. Hassua.
Uskon, että meidän välit paranee vielä tästäkin. En välttämättä joudu enää niiden kanssa saman katon alle muuttamaan, ainakaan pitkäksi aikaa, ja jo se tieto helpottaa.
Tää on oikeastaan ollut tosi toimiva ratkaisu, mä itsenäistyn ja käyn tietynlaista elämänkoulua täällä, niin ei oo niin iso pommi muuttaa omilleen sitten tulevaisuudessa. Asuntola elämä vaatii aikamoista tasapainottelua kun täällä asuu seitsemän muun samanikäisen tytön kanssa. Meillä on yllätävän hyvä henki omassa kämpässä ja vaan pari rajumpaa sanaharkkaa ollut vuoden sisällä. Kummasti ennen joulua puhdisti ilmapiiriä kun täällä kaksi henkilöä huusi naamat punasena toisilleen ja sit oltiin kaks viikkoa joululomalla ja loman jälkeen kun pöly laskeutui niin ei oo isompaa riitaa tullut.
Oikeastaan ootan jo sitä hetkeä kun pääsen ihan omaan kämppään ja saan tehä kaiken just niinku ite haluan. Että sitä ootellessa!
Semmoista pohdintaa tänään. Seuraavaksi alan kehittelemään postausta mitä kaikkea muuta tässä elämässä taas tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti